Search
Close this search box.

Marjakasvit

Mansikat:

  • Mansikkamaa kannattaa perustaa suojaisalle ja aurinkoiselle paikalla. Maantulee olle läpäisevä, multava ja hieman hiekkainen. Voit käyttää esimerkiksi puutarhamullan ja turvemullan sekoitus uutta mansikkamaata perustettaessa.
  • Mansikat tulisi istuttaa vähintään 30-40 cm välein. Istuttaessa on tärkeää, että taimet eivät joudu liian syvälle. Oikea istutussyvyys on lehtiruusukkeen ollessa maan tasalla.
  • Kata rivit mansikkakankaalla rikkaruohojen vähentämiseksi ja marjojen puhtaanapitoa silmällä pitäen.
  • Taimet tulee istuttaa uuteen paikkaan 3-5 vuoden välein, jotta taudit eivät pääse leviämään.
  • Mansikoita kastellaan runsaasti, kun marjat ovat kypsymässä.
  • Lannoitetaan keväällä ja syksyllä esim. marja- ja hedelmälannoitteella.
  • Jos mansikkaa kasvatetaan parvekkeella, kannattaa valita mahdollisimman aurinkoinen kohta ja varmistaa, että pölyttäjät pääsevät kukkiin. Lasitetulla parvekkeella voit töpöttää kukkia esim pienellä harjalla pölyttämiseksi.

 

Vadelma:

Vadelma on perinteinen kaksivuotinen kasvi, joka tuottaa herkullisia marjoja. Ensimmäisen vuoden versot kasvavat oikeaan mittaan ja seuraavana vuonna ne tuottavat kukat ja sadon. Se viihtyy aurinkoisella ja suojaisalla paikalla hyvin kalkitussa ja läpäisevässä maassa. Istuta vadelmat riviin noin 50 cm päästän toisistaan, jotta niiden tuenta on mahdollisimman helppoa. Leikkaa satoa tuottaneet versot pois keväällä tai syksyllä. Syksyin poistetaan myös kasvirivin ulkopuolella kasvavat versot sekä. Keväisin liian tiheässä kasvavat versot poistetaan.

  • Laita astiataimi likoamaan ämpäriin.
  • Kaiva 80 cm leveä ja 50 cm syvä kohopenkki.
  • Lisää uutta puutarhamultaa kuoppaan.
  • Kastele istutuskuoppa ja annan imeytyä.
  • Istuta taimi 2-3cm maan pinnan alapuolelle ja tiivistä varovasti.
  • Lisää kuoriketta rikkaruohojen ehkäisyyn ja kosteuden sitomiseen.
  • Kastele vielä taimi. Ensimmäisenä vuonna kastelu on tärkeää, jotta uusi juuristo kehittyy hyvin.
  • Varaa kasvin ympärille tilaa sadon keräämiselle. Myös esimerkiksi riviin istuttaminen helpottaa sadonkorjuuta.
  • Istuttaessa ei tarvitse lannoittaa tai leikata. Keväisin voit antaa puutarhalannoitetta ja syksyisin PK-lannoitetta.

 

Mustikka:

Mustikka on happaman maan kasvi. Se viihtyy aurinkoisella paikalla. Saat tuplattua sadon määrän ristipölytyksellä, eli istuta vähintään kahta eri lajiketta aina toistensa läheisyyteen. Mustikkaa ei tarvitse kalkita.

  • Laita astiataimi likoamaan ämpäriin.
  • Kaiva kaksinkertainen kuoppa astiataimen kokoon nähden.
  • Lisää uutta puutarhamultaa kuoppaan.
  • Kastele istutuskuoppa ja annan imeytyä.
  • Istuta taimi samaan syvyyteen kuin ruukussa ja tiivistä varovasti.
  • Lisää kuoriketta rikkaruohojen ehkäisyyn ja kosteuden sitomiseen.
  • Kastele vielä taimi. Ensimmäisenä vuonna kastelu on tärkeää, jotta uusi juuristo kehittyy hyvin.
  • Varaa kasvin ympärille tilaa sadon keräämiselle. Myös esimerkiksi riviin istuttaminen helpottaa sadonkorjuuta.
  • Istuttaessa ei tarvitse lannoittaa tai leikata. Keväisin voit antaa puutarhalannoitetta ja syksyisin PK-lannoitetta.

 

Tyrni:

Tyrnit tarvitsevat pölyttäjän, jotta ne tuottavat satoa. Tytöt tuottavat marjoja ja pojat pölyttävät. Tyrni on tuulipölytteinen, joten istuta tyttö ja poika lähekkäin toisiaan.

Tyrni kasvaa parhaiten hiekkaisessa ja hyvin kalkitussa maassa, mutta kestää savimaatakin. Tyrni kestää hyvin kuivuutta ja nauttii auringon paisteesta. Erityisesti nuorille taimilla on tärkeää kastelu. Tyrni ei vaadi säännöllistä leikkausta, vain vahingoittuneet ja kuolleet oksat poistetaan keväisin. Istuttaessa ei tarvitse lannoittaa. Keväisin voit antaa PK-lannoitetta, koska tyrni tuottaa tarvitsemansa typen juurinystyröillään.

  • Laita astiataimi likoamaan ämpäriin.
  • Kaiva 50 x 50 cm syvä istutuskuoppa.
  • Täytä puutarhamullalla, jonka jälkeen kastele hyvin ja anna imeytyä.
  • Istuta taimi samaan tasoon kuin ruukussa. Tiivistä maa kevyesti ja kastele vielä hyvin.

 

Marjapensaat:

  • Laita astiataimi likoamaan ämpäriin.
  • Kaiva kaksinkertainen kuoppa astiataimen kokoon nähden.
  • Lisää uutta puutarhamultaa kuoppaan.
  • Kastele istutuskuoppa ja annan imeytyä.
  • Istuta taimi samaan syvyyteen kuin ruukussa ja tiivistä varovasti.
  • Lisää kuoriketta rikkaruohojen ehkäisyyn ja kosteuden sitomiseen.
  • Kastele vielä taimi. Ensimmäisenä vuonna kastelu on tärkeää, jotta uusi juuristo kehittyy hyvin.
  • Varaa kasvin ympärille tilaa sadon keräämiselle. Myös esimerkiksi riviin istuttaminen helpottaa sadonkorjuuta.
  • Istuttaessa ei tarvitse lannoittaa tai leikata. Keväisin voit antaa puutarhalannoitetta ja syksyisin PK-lannoitetta.

Tarjoyspyyntölomake

Onko pihaprojekti alkamassa ja haluaisit isomman erän kasveja?

Usein pihaprojekteissa kasveja tarvitaan kerralla useita kappaleita. Meillä on erinomaiset ja pitkät suhteet niin kotimaisiin- kuin eurooppalaisiinkin viljelijöihin, joilta saat laadukkaat sekä kestävät taimet pihallesi. Kaikki tarjouspyyntöjen kautta tulleet kasvit sisältävät kasvuunlähtötakuun.
Pyydä rohkeasti tarjous isommalle erälle kasveja joko kotiinkuljetuksella tai suoraan noudettuna myymälästä. Tuotteita voi hakea projektin edetessä (istuttamisen tahdissa) tai ne voi noutaa isona eränä kerralla. Tarjouspyynnön hyväksyttyäsi hintatiedot löytyvät suoraan myymälästä nimelläsi tai ne toimitetaan pihallesi sovittuna ajankohtana. Tarkemmat toimitusehdot ja aikataulu sovitaan tarjouksen yhteydessä.

Meidän kauttamme saat upeat kesä- ja kausikukat, hyötykasvit, puut, pensaat, perennat, havut ja kukkasipulit koristamaan puutarhaasi.

”Kun haluat nostaa jalkasi ylös ja katsoa pihasi valmistumista”

Me teemme sen puolestasi – toteutamme persoonallisen ja toiveittesi mukaisen pihan: kukkamaat, nurmikot, vesiaiheet, keittiöpuutarhat ja helppohoitoiset ratkaisut. Luomme päivittäisessä työssämme pieniä paloja paratiiseja ympäri pääkaupunkiseutua. Rakastamme innostua uusista ideoista ja projekteista, kun saamme toteuttaa sekä seurata kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kasvua uuden pihan valmistumisen myötä. Yksittäisenkin kukkapenkin kunnostus nostaa pihan arvoa ja saat nauttia sen tuomista eduista vuodesta toiseen.

Viherrakennuksen asiakkaana sinulla on oma asiakasvastaava, jonka kanssa kommunikoit läpi projektin, tarjouksesta lähtien aina loppukatselmukseen saakka. Asiakasvastaava toimii tiiviissä yhteistyössä viherrakentajiemme kanssa pitäen heitä ajan tasalla mahdollisista muutoksista ja työn etenemisestä.

Viherrakennusryhmämme tekee kaikki pihan työt nopeasti ja ammattitaidolla, sinun toiveidesi mukaisesti. Viherrakennus voidaan aloittaa puutarhakonsultoinnilla tai sinulla voi olla valmis suunnitelma, jonka mukaan etenemme. Kasvit saat tarjouksen perusteella kauttamme valmiiksi toimitettuina ja istutettuina kasvuunlähtötakuulla. Jokainen kokonaisuus on erilainen ja viherrakennus räätälöidään aina asiakkaan tarpeen mukaan. Piharakennus voi olla helppoa ja kivaa!

Pyydä tarjous viherrakennuksesta alla olevalla lomakkeella ja aloitetaan yhdessä unelmasi rakentaminen!

Tämä sivusto on suojattu reCAPTCHA:lla ja Googlen Tietosuojakäytäntöä ja Käyttöehtoja sovelletaan.

Liity PuutarhaDikkariksi!

Jätä sähköpostiosoitteesi ja liityt PuutarhaDikkariksi. Saat sähköpostiisi noin kerran kuukaudessa jäsenetuja sekä ajankohtaisia vinkkejä ja ideoita puutarhanhoitoon.

1. Kauden erikoisuudet & VIP-etuudet ensimmäisenä

2. Ajankohtaisia vinkkejä ja ohjeita puutarhanhoitoon

3. Kuitit & taimitakuu pysyvät tallessa

Tämä sivusto on suojattu reCAPTCHA:lla ja Googlen Tietosuojakäytäntöä ja Käyttöehtoja sovelletaan.

HUOM!

Tuotteiden noudot alkaen 8.4. Ilmoitamme tekstiviestillä saapuneesta tuotteesta.