Kaunis ja kestävä nurmikko – Nurmikon hoito-ohjeet

Nurmikon hoito-ohjeet

Nämä nurmikon hoito-ohjeet saavat nurmikon sinun pihallasi kauniiksi ja kestäväksi!

Alustus

  • Nurmikkoalue tasoitetaan loivasti rakennuksista poispäin viettäväksi. Kivet, oksat, rakennusjätteet yms. poistetaan tarkasti.

 

  • Maan pinta muotoillaan tasaiseksi, kuoppia tai painaumia ei saa jäädä. Tarvittaessa savi- ja hiekkamaat parannetaan turvekerroksella. Lisäksi alue kalkitaan sekä lannoitetaan. Maa-analyysi antaa varmimmat ohjeet kalkitukseen ja lannoitukseen. Myöskin valmistajien pakkauksista löytyy hyviä tuotekohtaisia yleisohjeita.

 

  • Maaperä, kalkki ja lannoitteet sekoitetaan tasaiseksi kasvualustaksi. Kasvualustakerroksen paksuuden tulisi olla vähintään 15-20 cm. Pinta tasoitetaan ja jyrätään kevyesti ennen kylvöä.

 

Keväällä

  • Paras aika kylvämiselle on aikainen kevät tai syksy, jolloin maassa on luontaista kosteutta. Siemenseosta kylvetään n. 2-3 kg/100 m2. Siemenet peitetään haravalla kevyesti pintamultaan sekoittaen. Kylvön jälkeen jyrätään uudelleen, jotta siemenet painuvat tiiviisti kasvualustaan. Kylvös pidetään kosteana hienojakoisella sadetuksella, jos maaperä on kuivaa. Nurmikko leikataan ensimmäisen kerran sen ollessa noin 10 cm:n korkuista. Kerralla leikataan noin kolmannes korkeudesta.

 

  • Keväällä nurmikko vihertyy nopeasti, kun siitä poistetaan kuollut heinä ja lehdet ym. roskat haravoimalla. Samalla poistetaan mahdollinen sammalkasvusto. Ilmastointiharavalla sen poisto on helppoa. Samalla tiivistynyt pintakerros ilmastoituu ja sammalen muodostus vähenee.

 

  • Nurmikkoa kannattaa kalkita vuoden, parin välein, 5-10 kg/100 m2. Keväällä lannoitetaan typpipitoisilla seoslannoitteilla valmistajan ohjeiden mukaan. Jos nurmikossa on painumia tai aukkoja, ne korjataan keväällä.

 

  • Kuollut kasvusto poistetaan haravalla, lisätään uutta multaa, tasoitetaan ja kylvetään siemenet.

 

  • Nurmikon rikkakasvit pysyvät hyvällä hoidolla yleensä kurissa. Jos rikkaruohoja ilmestyy, ne torjutaan joko mekaanisesti pois juurimalla tai kemiallisesti torjunta-aineilla. Voikukka torjutaan nuppuasteella ruiskuttamalla.

Kesällä

  • Kesällä nurmikko leikataan noin kerran viikossa, säätila ja seos vaikuttaa leikkuutarpeeseen. Sopiva leikkuukorkeus on 3-5 cm. Kasvuston tulee olla kuiva leikattaessa.

 

  • Kesän aikana lannoitetaan säännöllisesti seoslannoitteilla valmistajien ohjeiden mukaan. Riittävä lannoitus ehkäisee sammaloitumista.

 

  • Kasvukaudella nurmikon kastelun tarve riippuu sääoloista ja multakerroksen paksuudesta. Jos kasvualustakerros on vähintään 20 cm, kastelun tarve on melko vähäistä. Paras kasteluaika on illalla tai aamulla. Kerralla kastellaan reilusti, jotta juuret hakeutuvat syvälle. Kastellaan harvoin, ei päivittäin. Useasti tehty niukka kastelu tai sumuttelu houkuttelee juuriston pintaan. Siinä se on altis kuivuuden aiheuttamille tuhoille. Myöskin nurmikossa rikkaruohona viihtyvä vaaleanvihreä kylänurmikka lisääntyy, jos pintaa kastellaan usein.

Syksyllä

  • Syyslannoitus tehdään elokuun puolivälin jälkeen, kuitenkin ennen syyskuun puoliväliä. Syyslannoitus parantaa nurmikon talvehtimista ja jouduttaa kasvuunlähtöä keväällä.

 

  • Kauden viimeinen leikkaaminen tehdään, kun kasvu on pysähtynyt, syyslokakuussa.

 

  • Lehdet haravoidaan pois syksyllä.

 

Muita artikkeleita:

Tarjoyspyyntölomake

Onko pihaprojekti alkamassa ja haluaisit isomman erän kasveja?

Usein pihaprojekteissa kasveja tarvitaan kerralla useita kappaleita. Meillä on erinomaiset ja pitkät suhteet niin kotimaisiin- kuin eurooppalaisiinkin viljelijöihin, joilta saat laadukkaat sekä kestävät taimet pihallesi. Kaikki tarjouspyyntöjen kautta tulleet kasvit sisältävät kasvuunlähtötakuun.
Pyydä rohkeasti tarjous isommalle erälle kasveja joko kotiinkuljetuksella tai suoraan noudettuna myymälästä. Tuotteita voi hakea projektin edetessä (istuttamisen tahdissa) tai ne voi noutaa isona eränä kerralla. Tarjouspyynnön hyväksyttyäsi hintatiedot löytyvät suoraan myymälästä nimelläsi tai ne toimitetaan pihallesi sovittuna ajankohtana. Tarkemmat toimitusehdot ja aikataulu sovitaan tarjouksen yhteydessä.

Meidän kauttamme saat upeat kesä- ja kausikukat, hyötykasvit, puut, pensaat, perennat, havut ja kukkasipulit koristamaan puutarhaasi.

”Kun haluat nostaa jalkasi ylös ja katsoa pihasi valmistumista”

Me teemme sen puolestasi – toteutamme persoonallisen ja toiveittesi mukaisen pihan: kukkamaat, nurmikot, vesiaiheet, keittiöpuutarhat ja helppohoitoiset ratkaisut. Luomme päivittäisessä työssämme pieniä paloja paratiiseja ympäri pääkaupunkiseutua. Rakastamme innostua uusista ideoista ja projekteista, kun saamme toteuttaa sekä seurata kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kasvua uuden pihan valmistumisen myötä. Yksittäisenkin kukkapenkin kunnostus nostaa pihan arvoa ja saat nauttia sen tuomista eduista vuodesta toiseen.

Viherrakennuksen asiakkaana sinulla on oma asiakasvastaava, jonka kanssa kommunikoit läpi projektin, tarjouksesta lähtien aina loppukatselmukseen saakka. Asiakasvastaava toimii tiiviissä yhteistyössä viherrakentajiemme kanssa pitäen heitä ajan tasalla mahdollisista muutoksista ja työn etenemisestä.

Viherrakennusryhmämme tekee kaikki pihan työt nopeasti ja ammattitaidolla, sinun toiveidesi mukaisesti. Viherrakennus voidaan aloittaa puutarhakonsultoinnilla tai sinulla voi olla valmis suunnitelma, jonka mukaan etenemme. Kasvit saat tarjouksen perusteella kauttamme valmiiksi toimitettuina ja istutettuina kasvuunlähtötakuulla. Jokainen kokonaisuus on erilainen ja viherrakennus räätälöidään aina asiakkaan tarpeen mukaan. Piharakennus voi olla helppoa ja kivaa!

Pyydä tarjous viherrakennuksesta alla olevalla lomakkeella ja aloitetaan yhdessä unelmasi rakentaminen!

Tämä sivusto on suojattu reCAPTCHA:lla ja Googlen Tietosuojakäytäntöä ja Käyttöehtoja sovelletaan.

Liity PuutarhaDikkariksi!

Jätä sähköpostiosoitteesi ja liityt PuutarhaDikkariksi. Saat sähköpostiisi noin kerran kuukaudessa jäsenetuja sekä ajankohtaisia vinkkejä ja ideoita puutarhanhoitoon.

1. Kauden erikoisuudet & VIP-etuudet ensimmäisenä

2. Ajankohtaisia vinkkejä ja ohjeita puutarhanhoitoon

3. Kuitit & taimitakuu pysyvät tallessa

Tämä sivusto on suojattu reCAPTCHA:lla ja Googlen Tietosuojakäytäntöä ja Käyttöehtoja sovelletaan.

HUOM!

Tuotteiden noudot alkaen 8.4. Ilmoitamme tekstiviestillä saapuneesta tuotteesta.