Hae meille töihin – kiireapulainen ja paikkaaja 0h

Sinä vilskeessä viihtyvä puutarhuri tai kassatyöntekijä – haluamme juuri sinut!

PuutarhaNikkarit on kohta 44 vuotta pääkaupunkiseudulla toiminut perheyritys. Meillä on kolme monipuolista puutarhamyymälää, kaksi Espoossa ja yksi Helsingissä. Olemme yritys täynnä ideoita ja innovatiivisuutta, tarjoten asiakkaillemme upeaa palvelua sekä ammattitaitoa. Meillä on huikea työporukka ja ihanat asiakkaat!

Haluatko esimerkiksi päivätyön tai opiskelun ohessa osa-aikaiseen työsuhteeseen puutarhamyymälään? Haemme nyt kaudelle 2026 osa-aikaisella sopimuksella puutarhureita tai kassatyöntekijöitä. Moni viihtyy meillä vuodesta toiseen satunnaisina viikonloppuina tai iltavuoroina. Kiireapulaisena pääset ryhmään, josta voit napata etukäteen sovittujen vuorojen lisäksi myös paikkausvuoroja esimerkiksi sairastapauksien vuoksi.

Työ vaatii heittäytymiskykyä vilskeen keskelle! Voit hakea osa-aikaiseksi kiireapulaiseksi puutarha-alan koulutuksella, vastaavilla taidoilla tai kassatyöntekijänä. Kirjoitathan hakemukseen, missä myymälöissä pystyisit tarvittaessa työskentelemään ja millainen työsuhde olisi ideaali elämäntilanteeseesi. Apunasi on aina ammattitaitoisia työntekijöitämme ja perehdytämme kaikki kiireapulaiset myymälän toimintoihin.

Haemme kiireapulaisia kolmeen myymäläämme:
Herttoniemi / Abraham Wetterintie 3 00810 Helsinki
Espoonlahti / Espoonlahdenranta 5 02320 Espoo
Espoon keskus / Viskaalinkuja 3 02770 Espoo

Työsopimus alkaa huhtikuussa ja jatkuu heinä-lokakuulle sopimuksen mukaan. Työvuorot sijoittuvat sekä arkeen että viikonloppuihin myymälän aukioloaikojen puitteissa. Noudatamme puutarha-alan työehtosopimusta.

Tartu tilaisuuteen työskennellä kotimaisessa perheyrityksessä ja lähetä hakemus palkkatoiveineen 27.1.2026 mennessä sähköpostilla janni.nikkari@puutarhanikkarit.fi otsikolla Kiireapulainen 2026. Laitathan hakemukseen mukaan, missä myymälässä / myymälöissä voisit työskennellä.

Lisätietoja tehtävistä antaa tiistaisin ja torstaisin Janni Nikkari-Puhakka 0400 585 544. Katso myös muut avoimet paikkamme täältä.

Muita artikkeleita:

Ajankohtaista

Hae meille töihin – puutarhuri

Sinä innostuva, ammattitaitoinen puutarhuri – haluamme juuri sinut! PuutarhaNikkarit on 44 vuotta täyttävä perheyritys pääkaupunkiseudulla. Meillä on kolme monipuolista puutarhamyymälää, kaksi Espoossa ja yksi Helsingissä.

Lue lisää
Ajankohtaista

Hae meille töihin – kassatyöntekijä

Sinä innokas ja nopeasti oppiva henkilö – haluamme juuri sinut! PuutarhaNikkarit on kohta 44 vuotta pääkaupunkiseudulla toiminut perheyritys. Meillä on kolme monipuolista puutarhamyymälää, kaksi Espoossa

Lue lisää
Ajankohtaista

Hae meille töihin Espoonlahteen – floristi

Sinä innostuva, ammattitaitoinen floristi– haluamme juuri sinut! Meillä on tarjolla sinulle monipuolista työtä puutarhamyymälässä floristiikan parissa. Arvostamme odotukset ylittävää asiakaspalvelua, oma-aloitteisuutta sekä kykyä priorisoida työtehtäviä. Odotamme

Lue lisää
Ajankohtaista

Tule meille töihin!

PuutarhaNikkarit on kohta 44 vuotta pääkaupunkiseudulla toiminut perheyritys. Meillä on kolme monipuolista puutarhamyymälää, kaksi Espoossa ja yksi Helsingissä. Olemme yritys täynnä ideoita ja innovatiivisuutta, tarjoten

Lue lisää

Tarjoyspyyntölomake

Onko pihaprojekti alkamassa ja haluaisit isomman erän kasveja?

Usein pihaprojekteissa kasveja tarvitaan kerralla useita kappaleita. Meillä on erinomaiset ja pitkät suhteet niin kotimaisiin- kuin eurooppalaisiinkin viljelijöihin, joilta saat laadukkaat sekä kestävät taimet pihallesi. Kaikki tarjouspyyntöjen kautta tulleet kasvit sisältävät kasvuunlähtötakuun.
Pyydä rohkeasti tarjous isommalle erälle kasveja joko kotiinkuljetuksella tai suoraan noudettuna myymälästä. Tuotteita voi hakea projektin edetessä (istuttamisen tahdissa) tai ne voi noutaa isona eränä kerralla. Tarjouspyynnön hyväksyttyäsi hintatiedot löytyvät suoraan myymälästä nimelläsi tai ne toimitetaan pihallesi sovittuna ajankohtana. Tarkemmat toimitusehdot ja aikataulu sovitaan tarjouksen yhteydessä.

Meidän kauttamme saat upeat kesä- ja kausikukat, hyötykasvit, puut, pensaat, perennat, havut ja kukkasipulit koristamaan puutarhaasi.

”Kun haluat nostaa jalkasi ylös ja katsoa pihasi valmistumista”

Me teemme sen puolestasi – toteutamme persoonallisen ja toiveittesi mukaisen pihan: kukkamaat, nurmikot, vesiaiheet, keittiöpuutarhat ja helppohoitoiset ratkaisut. Luomme päivittäisessä työssämme pieniä paloja paratiiseja ympäri pääkaupunkiseutua. Rakastamme innostua uusista ideoista ja projekteista, kun saamme toteuttaa sekä seurata kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kasvua uuden pihan valmistumisen myötä. Yksittäisenkin kukkapenkin kunnostus nostaa pihan arvoa ja saat nauttia sen tuomista eduista vuodesta toiseen.

Viherrakennuksen asiakkaana sinulla on oma asiakasvastaava, jonka kanssa kommunikoit läpi projektin, tarjouksesta lähtien aina loppukatselmukseen saakka. Asiakasvastaava toimii tiiviissä yhteistyössä viherrakentajiemme kanssa pitäen heitä ajan tasalla mahdollisista muutoksista ja työn etenemisestä.

Viherrakennusryhmämme tekee kaikki pihan työt nopeasti ja ammattitaidolla, sinun toiveidesi mukaisesti. Viherrakennus voidaan aloittaa puutarhakonsultoinnilla tai sinulla voi olla valmis suunnitelma, jonka mukaan etenemme. Kasvit saat tarjouksen perusteella kauttamme valmiiksi toimitettuina ja istutettuina kasvuunlähtötakuulla. Jokainen kokonaisuus on erilainen ja viherrakennus räätälöidään aina asiakkaan tarpeen mukaan. Piharakennus voi olla helppoa ja kivaa!

Pyydä tarjous viherrakennuksesta alla olevalla lomakkeella ja aloitetaan yhdessä unelmasi rakentaminen!

Tämä sivusto on suojattu reCAPTCHA:lla ja Googlen Tietosuojakäytäntöä ja Käyttöehtoja sovelletaan.

Liity PuutarhaDikkariksi!

Jätä sähköpostiosoitteesi ja liityt PuutarhaDikkariksi. Saat sähköpostiisi noin kerran kuukaudessa jäsenetuja sekä ajankohtaisia vinkkejä ja ideoita puutarhanhoitoon.

1. Kauden erikoisuudet & VIP-etuudet ensimmäisenä

2. Ajankohtaisia vinkkejä ja ohjeita puutarhanhoitoon

3. Kuitit & taimitakuu pysyvät tallessa

Tämä sivusto on suojattu reCAPTCHA:lla ja Googlen Tietosuojakäytäntöä ja Käyttöehtoja sovelletaan.

HUOM!

Tuotteiden noudot alkaen 8.4. Ilmoitamme tekstiviestillä saapuneesta tuotteesta.